Sisua Rajalle! - Osa 5 - Raja

Aamuna ennen Ukrainaan ylittämistä jännitys alkoi nousta. Monet saattueessa olivat ensimmäistä kertaa matkalla Ukrainaan, puhumattakaan sotavyöhykkeelle. Mutta sinne oli vielä pitkä ja - kuten osoittautui - melko mutkikas matka.

Kokoontumisemme hotellin ulkopuolella oli aikainen, ja Dr. Mazur tapasi meidät ja vei meidät nopealle kierrokselle viereiseen maahanmuuttajien integraatiokeskukseen. Saimme pienen esittelyn heidän työstään, joka keskittyi auttamaan maahanmuuttajia, pääasiassa ukrainalaisia, oppimaan kieltä ja löytämään työtä jne. Puolan yhteiskunnassa. Tämän jälkeen saimme kyydin takaisin Ostoyaan ja ajoneuvoillemme, missä Dr. Mazur tarjosi meille ruhtinaallisen aamiaisen vehreässä ja kauniissa ympäristössä.

Aamiaisen jälkeen meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen lähtöä rajalle. Kaksi meistä lähti paloautolla VVS-tarvikkeita myyvään kauppaan toivossa löytää uusia liittimiä paloauton pumppuun. Pumpun liittimet olivat vielä suomalaisen standardin mukaiset, kun taas vastaanottaja oli pyytänyt eurooppalaista. Tämä yksityiskohta oli yksi harvoista, joita emme olleet vielä onnistuneet korjaamaan, ja toivoimme saavamme sen hoidettua viime hetkellä.

Kaupassa työskenteli yksi mies, jonka englannin kielen taito ei ollut kovin hyvä. Onnistuimme kuitenkin tekemään itsemme ymmärretyksi viemällä hänet ulos autoon, käyttämällä viittomakieltä sekä Google Translate. Valitettavasti tarvitsimme työkalun liittimien irrottamiseen, jotta niiden kierrekoko voitiin mitata, ja sitä meillä tai kaupalla ei ollut. Aika alkoi myös loppua, joten jouduimme palaamaan tyhjin käsin. Palattuamme otimme vielä joitakin valokuvia yhdessä Dr. Mazurin ja saattueen kanssa, pakkaamisen jälkeen suuntasimme kohti rajaa.

Seuraavaksi tulee pitkä ja monimutkainen kuvaus siitä, miten rajanylitys toimii. Se voi olla turhauttavaa, hämmentävää ja ehkä tylsääkin luettavaa, mikä vastaa hyvin itse rajakokemusta. Toisin kuin rajanylityksessä, sinulla lukijana on kuitenkin mahdollisuus ohittaa monet mutkikkaat vaiheet ja jatkaa matkaa milloin tahansa!

Tavalliselle kuolevaiselle rekka-auton kuljettajalle matka yli rajan voi kestää päiviä tai jopa viikkoja. Humanitaarista apua kuljettavalla on oikeus ohittaa jono, mikä nopeuttaa ylitystä huomattavasti. Aikavaihtelut ovat silti suuria, eikä koskaan voi etukäteen tietää, onko tullivirkailija suopealla vai huonolla tuulella ja keksii ylimääräisiä vaiheita ja ehtoja, jotka vievät pitkään toteuttaa tai neuvotella ohi.

Meidän tapauksessamme ukrainalaiset lakimiehemme olivat valmistelleet deklaraatiopaperimme ja muut hyvin, mutta niissä oli silti joitakin virheitä, jotka vaativat, että jouduimme odottamaan melkein tunnin ennen kuin pääsimme aloittamaan läpikäyntiproseduurin, Andreas vakuutti jonkun korkeamman virkamiehen päästämään meidät sisään. Sen jälkeen ajoimme kaikki autot yksi kerrallaan luukulle, jossa annoimme ensimmäistä kertaa tullivirkailijalle passimme ja ajoneuvojemme paperit. Kaikkien läpimenon jälkeen, mikä kesti jopa viisi minuuttia per auto, odotimme jälleen jonossa päästäksemme ajamaan muutaman kymmenen metrin päähän lastauslaituriin, jossa odotimme jälleen, että maailman ärtynein tullihenkilö käsittelee ajoneuvot (ja samat paperit uudelleen). Tällä kertaa hän kuitenkin pyysi vientitodistusta, jota ei aiemmin ollut tarvittu eikä sen pitäisi olla tarpeen lahjoitetuille ajoneuvoille.

Pitkän odotuksen ja monien Andreasin järjestelyjen jälkeen saimme vihdoin vihreää valoa. Ajoimme puomin luo ja pääsimme läpi, yksi ajoneuvo kerrallaan... paitsi meidän. Osoittautui, että ensimmäinen puolalainen tullimies oli lukenut rekisterikilvemme ykkösen L:ksi, ja nyt kilpemme ei täsmännyt järjestelmässä olevan tiedon kanssa. Puomin henkilö tuli ulos autollemme kolme kertaa, pyysi papereitamme ja kilven tietoja, soitti puheluita pienen vartijakoppinsa sisältä ja naputteli tietokoneella. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin hän sai järjestelmän kuntoon ja puomi nousi. Noin 3,5 tunnin jälkeen olimme viimein läpi... Puolan puolelta. Ukrainan tulli oli vielä edessä.

Ukrainan puolella on ainakin kannustin päästää meidät sisään, koska useimmat tullivirkailijat arvostavat tulevaa humanitaarista apua, mutta heillä on silti hyvin byrokraattinen prosessi, joka on suoritettava. Se menee suunnilleen näin:

1. Aja sisään ja näytä kaikkien matkustajien passit. Saat lapun, johon virkamies on kirjoittanut ajoneuvon rekisterinumeron ja matkustajien määrän.
2. Aja eteenpäin, pysäköi ja odota toista virkamiestä, joka ottaa myös passit ja ajoneuvon paperit mukaansa. Viidentoista minuutin kuluttua saat passit takaisin, toivottavasti leimattuna, ja pienen paperilapun myös leimattuna.
3. Aja eteenpäin, pysäköi ja nouse autosta. Kuljettaja menee kellariin odotushuoneeseen kaikkien passien, ajoneuvon vientipaperin (jos suomalainen ajoneuvo, Traficomista), tavaraluettelon kahdessa kappaleessa ja pienen paperilapun kanssa.
4. Mene toimistoon ja anna virkamiehen kopioida vientipaperi sekä kuljettajan passi (tämä voidaan tehdä valmiiksi kotona, jos on tarpeeksi ennakoiva).
5. Palaa takaisin odotushuoneeseen ja jonota luukulle. Kun vuorosi tulee, anna passit, paperit, kopiot ja lappu virkamiehelle, joka sulkee luukun ja alkaa syöttää tietoja järjestelmään. Noin kymmenen minuutin kuluttua, jos kaikki menee hyvin, saat kaiken takaisin paitsi kopiot. Pienessä lapussa pitäisi nyt olla toinen leima.
6. Mene ulos, aja uloskäynnin portille ja anna pieni lappu viimeiselle virkamiehelle. Jos kaikki on kunnossa, puomi nousee ja olet läpäissyt! Tervetuloa Ukrainaan.

Kaiken kaikkiaan koko prosessi kesti meiltä klo 15 klo 21 saakka. Sen jälkeen oli vielä tunnin ajomatka Lviviin, jossa yövyimme. Mutta henkilöautoille prosessi oli suhteellisen kivuton - rekka-auto ja paloauto ohjattiin omaan jonoon ja ne odottivat siinä tunteja. Ne saapuivat hotellille hieman ennen neljää aamuyöllä.